Etusivu: Laskutuspalvelut

Laskutuspalvelut

Laskutuspalveluiden linkkiluettelo, ja kommentteja kustakin linkatusta palvelusta. Kuten näkyy, valinnanvaraa on turhankin paljon.

Suomessa laskutuspalveluita on yllättävän paljon. Yritän listata tälle sivulle jokaisen niistä. Laitan niihin kommentteja, ja kokemuksiani, mikäli olen jotakin niistä perskohtaisesti testannut.

4eze
Helsinkiläisen 4eze.works Laskuspalvelun palvelumaksu on tarkoitettu yksityisten ihmisten lisäksi yrittäjille ja ryhmillekin. Pari vuotta takaperin Taloustaito-lehdessä 4eze valittiin edullisimmaksi ja monipuolisimmaksu laskutuspalveluksi. Se voi hyvinkin pitää paikkansa, sillä 4ezen palvelumaksu on korkeimmillaan 3,6 prosenttia arvonlisäverottomasta summasta, ja pienimmillään vain 2,4 %.
Billed.fi
Loppuvuodesta 2022 perustettu Billed.fi katsoo olevansa Suomen halvin laskutuspalvelu, sillä siihen ei kuulu kiinteän 1,5 prosentin palvelumaksun lisäksi muita kuluja. Edellä mainittu summa vähennetään laskun summasta eikä laskuttajalle koidu palvelusta muita kuluja.
Eezy
Hiljattain nettisivujensa visuaalisen ilmeen, logon ja nimenkin päivittänyt Eezy Kevytyrittäjät taitaa olla tällä sivulla listatuista laskutuspalveluista ensimmäinen, tai ainakin ensimmäisten joukossa. Se on toiminut yli vuosikymmenen ajan ja niiden vuosien varrella palveluun on liittynyt yli 25 000 henkilöä. Olen laskuttanut Eezyn kautta kymmeniä kertoja ongelmitta. Palvelumaksu on neliportainen; alle 50 000 € laskuttaneelle se on 7 prosenttia, yli 50k laskuttaneelle 6 %, yli 150k laskuttaneelle 5,5 %, ja yli 300k laskuttaneelle vain 5 %. Uudet eezyläiset voivat saada palvelumaksuun alennusta ilmoittaessaan rekisteröitymisen yhteydessä tämän koodin: 00033583
Finjob
Laskutuspalvelu Finjob pitää sievästi nettisivuillaan esillä palvelumaksunsa prosentuaalisen ja euromääräisen maksimimäärän. Palvelumaksu on neljä prosenttia sisältäen arvonlisäveron. Kertalaskutuksen palkkio on enintään 250 euroa. Jos naputellaan Finjob.fi-sivustolla sijaitsevaan palkkalaskuriin verottomaksi laskutussummaksi 500 euroa ja sille 24 prosentin arvonlisäveron, voidaan nähdä kuinka palvelumaksu on vain parikymppiä. Ei paljon kirpaise.
FLOY
Tämä FLOY OY on toiminut vuodesta 2016 asti. Sen palvelumaksu on Finjobin tapaan neljä prosenttia, mutta toisin kuin Finjob, ei FLOY:n palvelumaksu sisällä arvonlisäveroa. Näin ollen se on Finjobia piirun kalliimpi. En ole vielä testannut tätä palvelua. Periaatteessa tämä laskutuspalvelu voisi olla meikäläisen ykkösvaihtoehto jos olisin raksaukko, sillä FLOY mainitsee nettisivujensa UKK-osiossa kuinka rakennusalalla työskentelevät vakuutetaan toiminnan vastuuvakuutuksella miljoonaan euroon saakka, ja sen kylkeen tulee tapaturmavakuutus. (Tapaturmavakuutus on muidenkin alojen toimijoilla.)
Free-Kevytyrittäjä
Olen testannut Free-Kevytyrittäjän ja todennut sen "ihan ookkeiksi". Tämän Titteli.fi-sivuston avoinna olevassa linkkiluettelossa, huomaan, tärkeimmäksi kommentiksi on osoittautunut palvelumaksun tuominen esille. Ehkä se kielii siitä mikä on minulle tärkeää, mutta... No, se on! Freen palvelumaksu on 4 %. Ehkä tämän palvelun kohdalla yksi mainitsemisen arvoinen ekstratoiminto on Free-Talent. Se on palveluiden osto- ja myyntiportaali, ja saatavilla myös Androidiin omana appinaan. Free-Talentin nettisivut ovat osoitteessa www.freetalent.fi. (Esimerkiksi tämä nettisivuni voisi tarvita Free-Talentista nimimerkin Teemu S kauppaamaa "Pilkunviilauspalvelua". Siinä voi valita kielen- ja tekstinhuollon väliltä. Kummassakin tapauksessa veloitus perustuu sanamäärään. Tekstinhuolto sisältää kriijotusvihreiden fiksaamisen lisäksi rakenteelliset korjaukset, sisältöpalautteen ja tyylikorjaukset.)
Kassavirtanen
Kahden prosentin palvelumaksulla on Kassavirtanen nähdäkseni Suomen halvin laskutuspalvelu. Tuohon palvelumaksuun ynnätään arvonlisävero, mutta siitä huolimatta tämä ansaitsee tulla korostetuksi jollain tavalla, kuten emojisetillä: 🥇 💯. Parin prosentin palvelumaksun lisäksi voi Kassavirtasen käyttäjä nostaa Pikapalkkaa. Sen kustannus on 2,5 %, joka lisätään normaalin palvelumaksun päälle (2+2,5 %). Pikapalkka maksetaan parhaassa tilanteessa jo samana päivänä. Tuohon tietysti pätevät säännöt ja ehdot, kuten se, että pikana palkkaa saa kerralla enintään 4000 euroa.
Laskutuspalvelu Toimipiste.fi
TOIMIpiste.fi mahdollistaa laskuttamisen ilman yritystä ja tarjoaa hauskan täkyn, jolla se kalastelee uusia käyttäjiä. Nimittäin ensimmäisen palkan palvelumnaksu on vain 4 prosenttia kun se normaalisti on 5 prosenttia. Molemmat numerot ovat arvonlisäverottomia. Pienimmillään palvelumaksu on 15 euroa per palkanmaksu. Tämän laskutuspalvelun taustalla on turkulainen Taitajien Toimipiste Oy. Se perustettiin kesällä 2017. Tämä firma on ymmärtänyt vakuutusten tärkeyden ja kerännyt kevytyrittäjiensä turvaksi seuraavat kolme: vapaaehtoinen tapaturmavakutuus, vastuuvakuutus sekä oikeusturvavakuutus.
Ninjou
Ninjou tarkoittaa inhimillisyyttä ja ihmissuhteita. Firma on Kauppalehden julkaiseman taloustietojen graafin perusteella kasvanut viime vuosina tasaiseen tahtiin ja tehnyt liiketulosta. Se on tärkeää, sillä Ninjoun pysyminen vakaana ja vakavaraisena on tärkeää laskutuspalvelun käyttäjille. Laskutuspalvelun palvelumaksu on 4,9 prosenttia verottomasta laskutussummasta. Ninjoun käyttäjä voi tilata lähettämästään laskusta Ennakkopalkan, jolloin palvelumaksu on 7,5 % + arvonlisävero. Ennakkopalkan yläraja on 2000 euroa, eli se on puolet pienempi Kassavirtasen tarjoaman Pikapalkan enimmäissummasta.
Odeal
Olen laskuttanut ainakin yhden kerran Odealin kautta. Ei moittimista. Virtuaalista plussaa annan tälle palvelulle siitä, että se käyttää violettia väriä nettisivujensa ulkoasussa. Se on hieno väri. Odeal on esimerkiksi Eezyn tapaan vähän niin kuin pelillistänyt palvelumaksunsa porrastamalla sen. Jos laskutuskertymä on alle 60 000 euroa, on palvelumaksu 5 %. Siitä se laskee askelittain ollen pienimmillään 2 prosenttia. Sen saavuttaminen edellyttää yli 200 000 euron laskutuskertymää.
Omapaja
Vuonna 2011 toiminimensä Yritys- ja yhteisötietojärjestelmään, josta voi muuten löytää komean luettelon Omapajan rekisteröimistä aputoiminimistä, saanut Omapaja Oy on porrastanut palvelumaksunsa kolmelle tasolle. Kisälli-portaalla aloittava käyttäjä maksaa 5 prosenttia, Seppä-portaalla neljä prosenttia ja Mestari-portaalle pääsevä vain kolme prosenttia arvonlisäverottomasta summasta. Tämä noudattaa samaa kaavaa kuin Eezynkin palvelumaksu.
Osuuskunta Kanslia
Osuuskunta Kansli on suunnattu ensisijassa, muttei rajoitettu yksinomaan, luovien alojen tekijöille. Palvelua ovat käyttäneet graafikot, koodarit, suunnittelijat, taiteilijat ja muotoilijat, esiintyjät ja tanssijat, kääntäjät ja käsityöläiset. Luovuudella ei siis ole tarkkoja raameja, mutta palvelua voi käyttää ainoastaan työsuoritusten laskuttamiseen. Palvelumaksu Kansliassa on 3-5 prosenttia verottomasta summasta. Alle 40 000 euron laskutuksella on voimassa korkein palvelumaksu ja halvimmalle kolmen prosentin palvelumaksuportaalle pääsee kerryttämällä "vain" 80 000 euroa.
Pooli
Meinasin tippua tuolilta kun avasin laskutuspalvelu Poolin nettisivuilta Hinnasto-osion. Jostain syystä selaimeni vierityspalkki valui sivun loppuun, jossa silmiini tuli ensimmäiseksi maininta 8 %:n laskutuspalkkiosta. Onneksi se pätee vain Hetipalkkaan. Normaali palvelumaksu on 5 prosenttia arvonlisäverottomasta laskutussummasta. Olen tehnyt yhden laskun Poolin kautta loppuvuodesta 2019. Sen suhteen ei ollut ongelmia. Tällä firmalla on kevytyrittäjille tapaturmavakutuus ja miljoonaan euroon saakka kulut kattava vastuuvakuutus.
Truster.fi
Helsinkiläisen laskutuspalvelu Truster.fi:n lähettämä yhteenveto: "Palvelumme tarjoaa uniikkina toimijana kiinteähintaista 49 €/kk vaihtoehtoa normaalin prosentuaalisen hinnoittelun ohella. Tämä mahdollistaa markkinoiden edullisimman laskutuksen." Trusterilla on kolme eri palvelupakettia, joista suosituin on edellä mainittu kk-maksullinen. Sen lisäksi on ilmainen Truster Light, ja verkkokaupan sisältävä Truster Pro.
Työt rahaksi
Kun kymmenvuotiaan Työt rahaksi -laskutuspalvelun jäseneksi liittyy nyt, saa uusi jäsen ensimmäisen palkkansa kolmen prosentin palvelumaksulla. Normaalisti se on 5 %. (Palvelumaksuun lisätään arvonlisävero.) Laskutuspalvelu kertoo palvelutakuussaan, että laskutusmääräyksen tullessa arkipäivänä ennen kello 15, lähetetään lasku asiakkaalle vielä samana päivänä. Samoin palkka maksetaan viimeistään seuraavana arkipäivänä siitä kun maksusuoritus on tullut perille. Jos Työt rahaksi ei edellä mainittuun pysty, ei palvelumaksua peritä lainkaan. Kuulostaa hyvältä.
UKKO.fi
Ukolla on yli 100 000 käyttäjää! (Taitaa olla alan Suomen-mestari.) Minä olen yksi ukkolaisista. Ukolla palvelumaksu on aina 5 prosenttia verottomasta summasta. Hintaan kuuluu laskutus, palkanmaksu, vastuuvakuutus, paperisota, ja se tarjoaa myös "ison talon etuja", kuten mahdollisuuden markkinoida omia palveluita Tyontekijoita.fi-sivustolla ja mahdollisuuden ottaa If-vakuutusyhtiön kautta kevytyrittäjälle suunnattu tapaturmavakuutus.
Uniforstin Laskutuspalvelu
Tässä pitää tietää, että Uniforst on Metsäylioppilaiden Osuuskunta ja sen tarjoama Laskutuspalvelu aloitti keväällä 2015. Palvelumaksu määräytyy sen mukaan onko laskutuspalvelun käyttäjä osuuskunnan jäsen vai ei. Jäsenille palvelumaksu on tänä vuonna 4 prosenttia ja muille käyttäjille seitsemän prosenttia. Pienin palvelumaksu on kuitenkin 20 euroa per laskutuserä.


Takaisin ylös