Kuinka paljon pitää laskuttaa jotta saa 2500 € palkkaa yrittäjänä?
Jos jatkat lukemista ja tajuat miten isoista summista puhutaan, voi tulla Känkkäränkkä kylään, koska verot.
Telefoto Oy myy Ilfordin Delta 3200 -kinofilmiä hintaan 8,4 euroa per rulla. Kameratori Oy puolestaan hinnoitteli saman tuotteen 10 euron arvoiseksi. Harrastan valokuvaamista ja muutaman vuoden ajan olen käyttänyt paljon aikaa kamerafilmin etsimiseen. Rahan ajatteleminen ei ole lempiasioitani, mutta filmirulien hintojen selvittäminen on tärkeää — esimerkiksi Telefotosta tilattuna viisi Delta 3200 -rullaa tulisi maksamaan 42 euroa ja Kameratorista sama määrä olisi tasan 50 €. Valitsemalla halvemman tuotteen säästän periaatteessa yhden filmirullan hinnan. Jos tätä ajatusta kehitetään eteenpäin, huomataan Telefoton joutuvan myymään yhden rullan enemmän saadakseen aikaan yhtä paljon myyntiä kuin Kameratori.
Aasinsillan kautta päästään miettimään miten paljon toiminimiyrittäjän tai kevytyrittäjän on tehtävä myyntiä, siis laskutettava, saadakseen palkkaa 2500 euroa. On ensimmäiseksi selvitettävä mitä kuluja palkasta otetaan. Kuluja menee veroihin ja esimerkiksi kirjanpitäjälle (palkanmaksuun) tai laskutuspalveluun (palvelumaksuun). Tästä päästään kehittelemään ajatuskoetta, että kumpi tulee lopulta halvemmaksi: laskuttaminen oman yrityksen, vai laskutuspalvelun kautta? Vastauksen antamiseksi joudutaan kuitenkin katsomaan, kuten sanottua, mitä ja miten paljon kuluja laskutettavasta rahapotista menee.
Veronmaksajain Keskusliitto ry on julkaissut vuoden 2020 verotaulukon nettisivuillaan osoitteessa www.veronmaksajat.fi. Sillä voidaan katsoa rivi riviltä miten paljon tuloveroa ja veroluonteisia maksuja leikataan palkasta. Jos palkka kuukaudessa on alle 1200 euroa, on veroprosentti 8,4. Mikäli palkka kuukaudessa on 2560 euroa, veroprosentiksi tulee 24,3. Tuo veroprosentti voidaan oikeastaan muuttaa helpommaksi muistisäännöksi — voidaan sanoa sen olevan suunnilleen yhtä paljon kuin arvonlisäveron yleinen verokanta (24 %).
Noiden kahden numeron avulla voidaan tehdä helppoja ihmiskokeita:
Jos 2500 euroa on arvonlisäveroton bruttosumma ja veroprossa on 24, silloin Omapajasta maksettaisiin tilille 1745 euroa. Tuo 2,5 kiloeuroa on arvonlisäveroton summa. Siitä vähennetty 24 prosenttia tarkoittaa 600:aa euroa. Nettopalkka on sen jälkeen 1900 €. Siitä Omapajan palvelumaksu on 5 % + alv. 24 %, eli 155 euroa. Toisin esitettynä: 2500 – 600 – 155 = 1745.
Mutta eikö olisi hauskempaa saada se 2500 euroa tilille? Silloin puhutaan nettopalkasta. Edellisessä esimerkissä oli kyse bruttosummasta, siis siitä rahamäärästä, josta vähennetään kuluja. Siirrytään nettopalkan testaamista varten Odeal-laskutuspalveluun. Sen etusivulla on Omapajan tapaan hienosti nimetty palkkaliukuri. Liu’utetaan siihen arvonlisäveroton laskutussumma ja veroprosentti niin hyvin tasapainoon kuin mahdollista silmäillen liukurien alla näkyvää nettopalkan määrää. Odealin mukaan 2509,09 euron nettopalkkaa varten jouduttaisiin laskuttamaan 4193 euroa (alv. 0 %) ja maksamaan jukoliuta 32 prosenttia veroa. Tuossa on tietysti Odealin palvelumaksu mukana, ja se on sillä tavalla ovelasti laitettu, että palvelumaksu on pienin mahdollinen (kaksi prosenttia), kun se uusille odealilaisille on 5 %. Kahden prossan palvelumaksun saavuttaminen edellyttää yhteensä yli 200 000 eurolla laskuttamista.
Mainittakoon kolmantena esimerkkinä jotain, joka ei ole laskutuspalvelu vaan toiminimiyrittäjälle suunnattu kirjanpitäjä. Löysin tätä tekstimassaa kirjoittaessani Ukkopro.fi-sivuston. Siellä luvataan hoitaa toiminimen kirjanpito ilmaiseksi. Palvelu on ilmainen kun palvelua ryhdytään käyttämään. Se nousee firman kumulatiivisen liikevaihdon mukaan siten, että tuhannen euron rajan kohdalla on palvelu 10 € / kuukausi ja korkeimmillaan se on 60 € / kk. Tuon maksimimaksun saavuttamiseksi on Ukko Pro’n kautta oltava kertynyt vähintään 10 000 euron liikevaihto. Palvelun tärkeimmät toiminnot on esitelty alla näkyvissä infograafissa. Sain luvan sen julkaisemiseen Ukko Pro’n asiakaspalvelusta.
(Kuva avautuu alkuperäisessä koossa klikkaamalla sitä.)
Tipsi: Laskutuspalvelun palvelumaksu ja vakuutusmaksut ovat vähennyskelpoisia verotuksessa. Tämän asian ovat todenneet ainakin Eezy, Ukko.fi, Työt rahaksi, Omapaja ja Odeal, ja kaikkein tärkeimpänä myös Verohallinto. Niistä voi siis saada verovähennyksiä jos ne ilmoittaa verokarhulle kategoriaan: Tulonhankkimismenot. Tuohon kategoriaan kuuluvat palvelumaksut, työnantajan sairausvakuutusmaksut sekä tapaturma- ja vastuuvakuutusmaksut.
Mikko Alatalon Känkkäränkkä-laulun kuuntelemisen jälkeen voidaan joko hylätä tai hyväksyä tieto, että monet kampaviineripöydät notkuvat, kiitos veronmaksajan. Se on aivan toissijainen asia. Jos on tavoitteena saada 2500 euroa palkkaa, voidaan rahavirran viskositeettia optimoida seuraavilla tavoilla:
- Laskuta heti kun voit. Jotkut yrittäjät vitkuttelevat laskun lähettämisessä. Ikään kuin pitäisi ujostella sitä, tai niputtaa kaikki laskutettavat asiat ja lähettää ne kerran kuukaudessa. Sellaisessa tilanteessa rahaa tulee tarpeettoman pitkällä viiveellä. Suomen Yrittäjät suosittelee pienyrittäjää pyrkimään neuvottelemaan laskulle mahdollisimman lyhyt maksuehto, kuten seitsemän päivää.
- Mieti järkevä strategia laskumuistutuksia varten. Ensimmäinen muistutus voi olla epävirallinen, kuten sähköpostitse tai kirjeenä lähetetty viesti, jossa tiedustellaan mahtoiko maksulappu hukkua matkalla. Mitä kauemmin lasku on maksamatta, sitä epätodennäköisempää on, että se maksettaisiin. Virallisen maksumuistutuksen saa lähettää 14 päivän kuluttua laskun eräpäivästä.
- Netissä markkinoiminen ei ole kaiken A ja Ö. Tästä hyvänä esimerkkinä on Uber-kimppakyytipalvelun perustaja. Hän googletti paikkakunnan taksialan yrittäjien yhteystietoja, laittoi ne taulukkolaskentaohjelmaan, ja ryhtyi tekemään puheluja. Ensimmäiselle 10:lle yritykselle tehdystä soitosta kolme löi luurin korvaan, muutama jaksoi kuunnella myyntipuhetta 45 sekuntia ennen puhelun katkaisemista, ja loput kolme kertoivat kiinnostuksensa heränneen. Edellisvuoden viimeisellä neljänneksellä Uber teki tulosta yli 4 miljardia euroa.
Perfectenschlag, Dwight Schrute, uudet ideat
Yhdysvaltalaisen The Office -televisiosarjan ikuinen kakkonen, johdon avustaja, Dwight Schrute, keksi konstin tehdä rahaa hyödyntämällä olemassa olevia markkinoita. Hän sai idean varata 50 ravintolapöytää puoli vuotta etukäteen. Dwight varasi ne kaikki samalta päivämäärältä tietäen, että juuri sinä päivänä ravintolapöydille on kysyntää. H-hetken lähestyessä hän mainosti voivansa luopua varauksista korvausta vastaan. Tässä ei siis ollut täysin uusi ja ennennäkemätön tuote tai liikeidea, vaan olemassa olevan markkinan käyttäminen. Sellainen innovointi voi tehdä, huolimatta verotuksesta, 2500 euron nettopalkan mahdolliseksi.
Toisena esimerkkinä haluan mainita erikoisuuden, nimittäin vesitietokoneen. Neuvostoliitossa käytettiin vielä 1980-luvulla suurten rakennusprojektien laskelmien tekemiseen vesitietokoneita. Sellaisessa tietokoneessa oli putkistoja ja niissä vettä. Putkiston nestetasojen avulla tehtiin laskutoimituksia. Vladimir Lukyanovin vuonna 1936 kehittämän vesitietokoneidean avulla suunniteltiin muun muassa 4234 kilometriä pitkä Baikalin-Amurin junarata. Lukyanovin vesitietokoneita käytettiin yli 100:ssa eri projektissa. Tietokone on vanha idea, ja vesitietokone vain periaatteessa tulkitsee sitä olemassa ollutta ideaa eri(koisella) tavalla.
Kolmas esimerkki vanhan bisneksen kehittämisestä on Rocketbook-älymuistikirja. Siinä yhdistyy erikoinen paperi, erikoinen mustekynä ja erityinen kännykkäohjelma. Älymuistikirjaan voi tehdä muistiinpanoja, piirroksia ja kuvioita. Sen jälkeen muistikirjan sivut digitoidaan kännykän kameralla, jolla sivuista otetaan valokuva. Kamera ikään kuin skannaa sen sivun, ja sitten lähettää kuvan vaikkapa PDF-formaatissa omaan sähköpostiosoitteeseen, Google Driveen, tai Slackiin, tai johonkin muuhun nettipalveluun. Rocketbook on osoittautunut suosituksi erityisesti kouluissa opettajien keskuudessa, sillä myös liitu- ja tussitaulut voidaan muuttaa erityisen ”majakan” avulla älytauluiksi. Lainausmerkeissä oleva majakka tarkoittaa käytännössä oranssia kolmion muotoista QR-koodin sisältävää läkkärää, joka teipataan kiinni taulun kulmaan. Pala oranssia materiaa on miljoonaidea…
Mistä uusia ideoita myynnin lisäämiseksi?
Uusien tuotteistettavien asioiden ja palveluiden keksiminen on yllättävän hankalaa. Neuvostoliitosta vesitietsikan lisäksi on peräisin teoria systemaattisesta lähestymistavasta ongelmanratkaisuun. Teorian nimi on venäjäksi Teoriya Resheniya Izobretatelskikh Zadach. Tuon sanahirviön sijaan siitä yleisesti käytetään lyhennettä TRIZ. Sen avulla voi oppia innovoimaan, ajattelemaan uusin tavoin ja löytämään ratkaisuja. Yksi sen perusajatuksista on pyrkiä ennustamaan trendejä olemassa olevien palvelujen, tuotteiden ja ratkaisujen elinkaarissa.